Intian Keralassa vuonna 1959 syntynyt Jeet Thayil on kirjailija, jonka tuotanto käsittää runoutta, proosaa ja kaksi oopperalibrettoa. Runoilijana Thayil on yksi sukupolvensa omaperäisimmistä kirjoittajista. Hänen neljä kokoelmaansa ja niistä laajennetusti koottu The Collected Poems käsittää tyylillisesti monipuolista, kokeiluille altista ja liikkuvaa runoutta, joissa eteläaasialainen perinne yhdistyy maailmanrunouden virtauksiin.

Thayil kirjoittaa yhtä luontevasti niin gaseeleja kuin sonettejakin, mutta myös pitkiä, virtaavia kollaaseja ja kertovia proosarunoja. Hänen tuotantonsa läpäisevät teemat liittyvät menetykseen, kaipaukseen, suruun, addiktioon ja tiettyyn kosmopoliittiseen juurettomuuteen. Vaikka runojen teemat ovat vakavia, on kirjoituksen sävy usein huumorintajuista ja ironista tavalla, joka resonoi monien viime vuosikymmenten länsimaisten virtausten kanssa. Intian sijasta Thayilin runouden konteksti tuntuukin olevan ennen kaikkea oman aikamme kosmopoliittisessa kokemuksessa.

Teoksen jälkisanoissa suomentaja Aki Salmela luonnehtii Thayilin runoutta seuraavasti: Itselleni Thayil on kaikista tuntemistani intialaisista runoilijoista läheisin. Hänen kirjoituksensa ei ole liiaksi sidoksissa Intiaan, eikä se myöskään ole vähimmissäkään määrin tendenssimäistä kuten monilla intialaisilla runoilijoilla on tuntunut olevan tapana. Runot eivät myöskään ole sen paremmin sisällöltään kuin ilmaisutavaltaan korrekteja tai sovinnaisia. Niistä ei voi läheskään aina johtaa selvää tarinaa tai tehdä mielekästä parafraasia. Sen sijaan Thayilin runot ovat tyyliltään ja muodoltaan varsin moninaisia, ja ne osoittavat monipuolista maailmanrunouden tuntemusta.