Valkoinen Australia
Toinen suuri siirtolaisaalto Suomesta Australiaan tapahtui 60-luvun lopulla. Edellinen oli ollut kymmenkunta vuotta aiemmin. Australiaan muutti vuonna 1968 tilastojen mukaan noin 1,500 suomalaista, pääosin Australian valtion tukemana. Matkaan lähti myös Nurmisen perhe Liikkalan Turkian kylältä ke... Lue lisää
Toinen suuri siirtolaisaalto Suomesta Australiaan tapahtui 60-luvun lopulla. Edellinen oli ollut kymmenkunta vuotta aiemmin. Australiaan muutti vuonna 1968 tilastojen mukaan noin 1,500 suomalaista, pääosin Australian valtion tukemana. Matkaan lähti myös Nurmisen perhe Liikkalan Turkian kylältä ke... Lue lisää
Valkoinen Australia kertoo Australiaan muutosta ja siirtolaisuudesta perheen kuopuksen, 12-vuotiaan pojan näkökulmasta, ja sopeutumisesta uuteen kulttuuriin ja koulunkäyntiin hänen teinivuosinaan.
Miten kaksi kulttuuria kohtaavat? Miten teini-ikäinen poika sopeutuu uuteen ympäristöön toisella puolella maailmaa? Mitä ongelmia kielitaidottomuus tuo tullessaan, ja miten se vaikuttaa koulunkäyntiin ja uuden oppimiseen? Miten se vaikuttaa teini-ikäisen kehitykseen?
Tarinassa pureudutaan kouluväkivaltaan, sekä rasismiin, joka vielä 60-, ja 70-luvulla vallitsi Australiassa, jossa siirtolaisuus alun perin perustui niin kutsuttuun ”White Australia Policy:iin”. Toisen maailmansodan jälkeen Australia katsoi olemassaolonsa edellytykseksi maan kansoittamisen ja väestömäärän nopean kasvun. Vaikka siirtolaisia tarvittiin, ja kaikki tahot Australiassa sen hyväksyi, siirtolaiset joutuivat kohtaamaan rasismia ja syrjintää.
Tähän ympäristöön ja maailmaan tuli teinipojan sopeutua. Orientoitua koululuokkaan, jossa hän oli ainoa ei-englantia puhuva oppilas. Selviytyä yksin kulttuurieron ja kielimuurin tuomista esteistä, ja sopeutumisen haasteista.
- Kustantaja / Valmistaja BoD - Books on Demand
- ISBN 9789528052968
- Tuotekoodi 9789528052968
- Alanimike Teinivuodet siirtolaisena 70-luvun Australiassa
- Kirjoittajat T.J Grén
- Kieli Suomi
- Thema-luokitus Muistelmat
- Vuosi 2024
- Painos 1
- Tuoteryhmä Elämäkerrat, muistelmat
- Tuotepääryhmä Tietokirjat
- Tuotelinja Kirjat
- Sivumäärä 272
- Avainsanat Australia; siirtolaisuus; yksinäisyys; teini; 70-luku
- Kirjastoluokka 99.1
- Pituus (mm) 196
- Leveys (mm) 125
- Korkeus (mm) 24
- Paino (g) 374
- Tuotemuoto Kovakantinen
Tämä tuote kuuluu tuoteryhmiin
Tuotearvostelut Suomalainen.comissa
Tutustu tuotearvostelujen käytäntöihin ja ehtoihin ennen kuin jätät arvostelun.
Suomalainen.com -verkkokaupassa on mahdollista jättää tuotearvosteluja siellä myynnissä olevista tuotteista. Tuotearvosteluja voivat jättää sekä tuotetta Suomalaisesta Kirjakaupasta ostaneet asiakkaat että muut sivuston käyttäjät. Arvostelijan nimimerkin jälkeinen teksti kertoo, onko kyseessä vahvistettu ostaja vai muu asiakas/sivuston käyttäjä.
-
Vahvistettu ostaja - Kyseinen arvostelu on jätetty käyttämällä tuotteen ostajalle lähetettyä sähköpostilinkkiä. Kyseessä on siis vahvistettu ostaja eli arvostelun jättänyt henkilö on ostanut todennetusti kyseisen tuotteen.
-
Vahvistettu suosittelija - Kyseinen arvostelu on jätetty suomalainen.com -verkkosivustolla. Arvostelijan sähköpostiosoite on vahvistettu, jotta on voitu varmistua siitä, että arvostelun on jättänyt oikea henkilö. Suomalainen.com ei kuitenkaan ole vahvistanut, että kyseinen henkilö on ostanut tuotteen.
- Ei tekstiä nimimerkin jälkeen - Kyseinen arvostelu on jätetty suomalainen.com -verkkosivustolla, mutta arvostelun jättäjän sähköpostiosoitetta ei ole vahvistettu.
Tuotearvostelussa pakollisia tietoja ovat tuotteen pistemäärä (tähdet), otsikko sekä arvosteluteksti. Jos jätät arvostelun sinulle lähetetyn sähköpostilinkin kautta, arvostelu julkaistaan käyttämällä etunimeäsi sekä sukunimen ensimmäistä kirjainta.
Jos jätät arvostelun sivustollamme, voit käyttää arvostelussa myös nimimerkkiä. Arvostelun jättämisen yhteydessä sinulta kysytään sähköpostiosoitetta, jonka avulla vahvistamme, että arvostelun on lähettänyt oikea henkilö, eikä esimerkiksi robotti. Tuotearvostelujen palveluntarjoajana toimii Yotpo. Katso Yotpon tietosuojaseloste.
Arvostelut julkaistaan tuotteen kohdalla automaattisesti ja ne tulevat esiin viiveellä. Suomalainen.com pidättää kuitenkin oikeuden poistaa kommentit, jotka sisältävät epäasiallista, herjaavaa tai halventavaa kieltä, vihapuhetta tai ovat muuten hyvän tavan vastaisia, tai joissa markkinoidaan muiden toimijoiden sivustoja tai tuotteita.
Jättämällä arvostelun annat Suomalaiselle Kirjakaupalle oikeuden käyttää kyseisiä arvosteluja omassa markkinoinnissaan (sekä painettu että digitaalinen) ilman erillistä korvausta. Arvosteluja käytetään myös analysointiin ja markkinoinnin kehittämiseen.
Tuotearvostelun jättäneiden kesken arvotaan säännöllisin väliajoin tuotepalkintoja. Tutustu arvonnan sääntöihin täällä.
Mikäli haluat poistaa jättämäsi tuotearvostelun verkkokaupastamme, pyyntö tästä tulee ohjata asiakaspalveluumme: asiakaspalvelu@suomalainen.com.
Tuotearvostelut eivät ole tarkoitettu asiakasreklamaatioiden tai tilauskyselyjen tekemiseen. Reklamaatiotapauksissa pyydämme ottamaan yhteyttä asiakaspalveluumme: asiakaspalvelu@suomalainen.com.
Jättämällä arvostelun suomalainen.com -verkkokauppaan hyväksyt yllämainitut käytännöt ja ehdot.
Lue lisää tuotearvosteluista.