Keski-ikäinen nainen valvoo koomaan vaipuneen äitinsä vierellä, ja päättää kertoa kaiken, mistä ei koskaan voinut äidilleen puhua. Kuinka äidin valta tyttäreen jätti tälle mysteeriksi, kuka hän itse
todellisuudessa on. Kuinka äidin estelyistä huolimatta tytär silti kaipaa isäänsä, jota hän ei koskaan saanut tuntea. Ja kuinka nyt, kun äitiä ei kohta ehkä enää ole, tytär ei tiedä, saako hän tuntea
surun lisäksi myös helpotusta.

Vuosia myöhemmin toisessa kaupungissa ja toisessa maassa suru kohtaa naisen uudelleen, tällä kertaa oman sairauden kutsumana. Kuolevaisuuden kohtaamisessa hän turvautuu kirjoittamiseen ja
olemassaolonsa tallettamiseen sanoihin. Vaikka nainen on saanut elämältä jo paljon, päättää hän matkustaa vielä kerran, vaikka se tarkoittaa hyvästien jättämistä kaikelle, mitä hän on oppinut vuosien aikana rakastamaan.

Surukirjeitä on tunnustuksellista ja päiväkirjamaista sävyä välittävä romaani, joka kertoo surusta sekä oman että läheisen kuoleman kohdatessa. Samalla se muodostuu rakkauskirjeeksi elämälle.

Sastamalassa asuva Kirsi Karvinen (s. 1982) on kirjailija, joka rakastaa syksyä ja vanhoja rakennuksia. Kirjoittajana hän on herkkä tulkitsija, jolla on kyky eläytyä erilaisten ja eri ikäisten ihmisten sielunmaisemiin. Karvinen on kirjoittanut sekä proosaa että runoja, ja ollut mukana myös harrastajateatterissa niin kirjoittajana kuin ohjaajanakin. Päivätyönsä ohessa hän opettaa sanataidetta ja luovaa kirjoittamista.