Kostonjoen kohina
Kostonjoki-sarjan ensimmäinen osa, KOSTONJOEN KOHINA, kuvaa väkevästi ja koskettavasti monivaiheista Koillismaan elämänmenoa 1950-luvun Taivalkoskella. Ankarasti suomalaisia koetelleiden sotien jälkimainingit näkyvät ja tuntuvat edelleenkin Koitilan kyläyhteisössä. Teos sisältää lähihistoriallist... Lue lisää
Kostonjoki-sarjan ensimmäinen osa, KOSTONJOEN KOHINA, kuvaa väkevästi ja koskettavasti monivaiheista Koillismaan elämänmenoa 1950-luvun Taivalkoskella. Ankarasti suomalaisia koetelleiden sotien jälkimainingit näkyvät ja tuntuvat edelleenkin Koitilan kyläyhteisössä. Teos sisältää lähihistoriallist... Lue lisää
Vanhaisäntä Antti vaimoineen on antanut työvuosiensa viimeiset rippeet kotitilansa jälleenrakentamiseen. Antin pojan Vilhon, ja hänen vaimonsa Annan keskinäiset suhteet ovat vuosien saatossa kovalla koetuksella. Vaimon salamyhkäinen tausta heittää varjon Vilhon ja samalla koko perheen elämään. Perheen tyttäret muuttavat pois kotoa heti aikuistuttuaan ja isä jatkaa ilman miehistä apua vuodesta toiseen. Jo kymmenvuotiaana Matti, vanhin pojista, lähtee isänsä avuksi myös metsätöihin, missä Marja oli ollut ”pojankorvikkeena” ennen maailmalle lähtemistään.
Isännyydenvaihto Antilta hänen ainoalle pojalleen Vilholle ja siihen liittyvä perinnönjako ovat riitaisia. Keinoja kaihtamatta Vilhon sisarukset ajavat veljensä ahdinkoon. Vuosikymmenen vaihteen jälkeen Anttilan perheen elämään tulee uusi suunta. Kolmetoistavuotias Matti osoittaa isälleen täyttävänsä miehen mitat. Kostonjoki-sarjan ensimmäisen osan lopussa Vilho palaa Oulun matkaltaan ennalta arvaamattomaan tilanteeseen. ”Miksi se linjuri ei pysähtynyt Otson kohdalle”, vielä aamuyöllä hereillä oleva pelokas Anna pohtii.
- Kustantaja / Valmistaja VES-LINE
- ISBN 9789526784489
- Tuotekoodi 9789526784489
- Kirjoittajat Veli Käsmä
- Sarja Kostonjoki-sarja
- Kieli Suomi
- Thema-luokitus Kaunokirjallisuus: yleinen
- Ilmestymispäivä 01.01.2014
- Vuosi 2014
- Tuoteryhmä Muut kaunokirjat
- Tuotepääryhmä Kaunokirjat
- Tuotelinja KIRJAT
- Genretunnus MU
- Sivumäärä 576
- Kirjastoluokka 84.2
- Tuotemuoto Kovakantinen
Tämä tuote kuuluu tuoteryhmiin
Tuotearvostelut Suomalainen.comissa
Tutustu tuotearvostelujen käytäntöihin ja ehtoihin ennen kuin jätät arvostelun.
Suomalainen.com -verkkokaupassa on mahdollista jättää tuotearvosteluja siellä myynnissä olevista tuotteista. Tuotearvosteluja voivat jättää sekä tuotetta Suomalaisesta Kirjakaupasta ostaneet asiakkaat että muut sivuston käyttäjät. Arvostelijan nimimerkin jälkeinen teksti kertoo, onko kyseessä vahvistettu ostaja vai muu asiakas/sivuston käyttäjä.
-
Vahvistettu ostaja - Kyseinen arvostelu on jätetty käyttämällä tuotteen ostajalle lähetettyä sähköpostilinkkiä. Kyseessä on siis vahvistettu ostaja eli arvostelun jättänyt henkilö on ostanut todennetusti kyseisen tuotteen.
-
Vahvistettu suosittelija - Kyseinen arvostelu on jätetty suomalainen.com -verkkosivustolla. Arvostelijan sähköpostiosoite on vahvistettu, jotta on voitu varmistua siitä, että arvostelun on jättänyt oikea henkilö. Suomalainen.com ei kuitenkaan ole vahvistanut, että kyseinen henkilö on ostanut tuotteen.
- Ei tekstiä nimimerkin jälkeen - Kyseinen arvostelu on jätetty suomalainen.com -verkkosivustolla, mutta arvostelun jättäjän sähköpostiosoitetta ei ole vahvistettu.
Tuotearvostelussa pakollisia tietoja ovat tuotteen pistemäärä (tähdet), otsikko sekä arvosteluteksti. Jos jätät arvostelun sinulle lähetetyn sähköpostilinkin kautta, arvostelu julkaistaan käyttämällä etunimeäsi sekä sukunimen ensimmäistä kirjainta.
Jos jätät arvostelun sivustollamme, voit käyttää arvostelussa myös nimimerkkiä. Arvostelun jättämisen yhteydessä sinulta kysytään sähköpostiosoitetta, jonka avulla vahvistamme, että arvostelun on lähettänyt oikea henkilö, eikä esimerkiksi robotti. Tuotearvostelujen palveluntarjoajana toimii Yotpo. Katso Yotpon tietosuojaseloste.
Arvostelut julkaistaan tuotteen kohdalla automaattisesti ja ne tulevat esiin viiveellä. Suomalainen.com pidättää kuitenkin oikeuden poistaa kommentit, jotka sisältävät epäasiallista, herjaavaa tai halventavaa kieltä, vihapuhetta tai ovat muuten hyvän tavan vastaisia, tai joissa markkinoidaan muiden toimijoiden sivustoja tai tuotteita.
Jättämällä arvostelun annat Suomalaiselle Kirjakaupalle oikeuden käyttää kyseisiä arvosteluja omassa markkinoinnissaan (sekä painettu että digitaalinen) ilman erillistä korvausta. Arvosteluja käytetään myös analysointiin ja markkinoinnin kehittämiseen.
Tuotearvostelun jättäneiden kesken arvotaan säännöllisin väliajoin tuotepalkintoja. Tutustu arvonnan sääntöihin täällä.
Mikäli haluat poistaa jättämäsi tuotearvostelun verkkokaupastamme, pyyntö tästä tulee ohjata asiakaspalveluumme: asiakaspalvelu@suomalainen.com.
Tuotearvostelut eivät ole tarkoitettu asiakasreklamaatioiden tai tilauskyselyjen tekemiseen. Reklamaatiotapauksissa pyydämme ottamaan yhteyttä asiakaspalveluumme: asiakaspalvelu@suomalainen.com.
Jättämällä arvostelun suomalainen.com -verkkokauppaan hyväksyt yllämainitut käytännöt ja ehdot.
Lue lisää tuotearvosteluista.