Kirjoittajan ensitulokset tutkimuksistaan eteläsuomalaisista, jääkauden jälkeen tapahtuneista meteoriittitörmäyksistä on julkaistu runsaasti kuvitettuna kirjana. Tutkimusmenetelminä on mm. maastohavaintoja, radiohiiliajoituksia (AMS), valo-, fluoresenssi- ja pyyhkäisyelektronimikroskopiaa (SEM), jolla on myös määritetty alkuainekoostumuksia, ja hiilen, hapen ja typen isotooppisuhteiden määrityksiä.

Törmäyspaikoista toinen on metsäinen Vatajanmäki Kouvolassa (Elimäen Rahikkalan kylää vuoteen 2009), jossa kuusi lähekkäistä kraateria halkaisijoiltaan noin 12 a 40 m olivat 1950-luvulle saakka ihmisen yhä vähäisesti muuttamia soita. Törmäykset ovat tylpistyneet moreenin alaiseen, tiukkaan saveen, joka on sedimentoitunut viimeistä edeltäneellä jääkaudella. Kraaterit rahkasoina osoittava maanmittauskartta on laadittu vuosina 1908-1911. Radiohiiliajoitukset antavat meteoriparven törmäyksen iäksi noin 6400 kalibroitua vuotta ennen kalenterivuotta 1950. Törmäyksen lohkomien moreenikivien uuttumissyvyyksien suhteet lohjenneella ja saman kiven jääkauden hiomalla pinnalla viittaavat samaan ikään.

Meteoriiteista jäljelle jääneitä millimetriluokan rakeita on säilynyt parhaiten pohjasavessa. Niissä on mm. hiiltä, happea, rautaa, titaania ja mangaania sisältävää, aikaisemmin julkaisematonta mineraalia, jota kutsutaan kirjassa nimellä vatajanmäkiitti, sekä ilmalennossa muodostuneita, lasimaisia, pääasiassa hiiltä ja happea sisältäviä chiemiitti-rakenteita. Kirjassa kuvataan rakeita, joissa on avaruusmateriaalia iskeytyneenä kvartsiin tai hiiltyneeseen puuhun. Kookkain löytynyt, magneettiin tarttuva meteoriitin kappale muistuttaa hahmona lentokoneen deltasiipeä siipiulokkein. Tämä muoto todennäköisimmin selviää pienen kitkansa ansioista ilmakehän läpi lentonopeudessa kilometrejä sekunnissa. Näköhavainnolla löytyi yksi mikrotektiitti eli Maan ainesta, joka on sinkoutunut ilmaan törmäyksessä. Mikrotektiitti on saanut puolipallomaisen sulamiskuoren ilmalennossa. Kirjassa kuvataan törmääjän pirstomia tai kraaterin kohdasta heitteinä singonneiden kivien uurrosjälkiä siirtolohkareissa. Törmäys aiheutti paikallisen maanjäristyksen.

Kuuden törmääjän parvi on tullut koillisesta. Varhaissuomea puhunut kansa on mahdollisesti havainnut tulisen, meluisan ja pelottavan lennon ja säilyttänyt sen kansanrunoudessa, säetyypeissä ”Lenti kokko koillisesta” ja ”Tuli kokko Turjanmaalta”, joiden noin 300 muistiin merkinnän keräysjakautuma on kuvattu kartassa meteoriittiparven ilmeisen lentoradan kanssa. Toisaalta lennon ja perinteen mahdollinen yhteys todistaa puhutun suomen jatkumoa 6400 vuoden taakse.

Radiohiiliajoitukset ja isotooppitulokset ulottuvat yli 9500 kalibroitua vuotta taaksepäin ja antavat viitteitä erilaisista, ihmistoiminnasta riippumattomista ilmastovaiheista Vatajanmäen seudulla.

Toinen meteoriittitörmäys osui aikanaan mereen, nykyisen Medvastön saaren Kotilahti-nimiseen kohtaan Kirkkonummella. Tämän törmäyksen aikoihin meren ranta on ollut paikallisesti noin 15 m nykyistä korkeammalla, johon sijoittuu ruhjekivien ja mikroskooppisten meteoriittirakeiden runsaita löytöjä noin 2,4 hehtaarin lampena havaittavan törmäyskohdan ympäristöstä.

Muinaisrannan soran alta eroteltujen hiili- ja chiemiittinäytteiden ajoituksen perusteella esitetään ajoitus törmäykselle. Eräässä murskautuneessa kivessä on aiemmin tuntematonta rubiininpunaista törmäysmineraalia, jonka SEM määritti pääosaksi hiilestä syntyneeksi.

Sekä Vatajanmäen että Kotilahden läheisyydestä on kirjoittaja löytänyt kirjassa esitellyt kalliouurroskuvat. Meteoriittimetallia on mahdollisesti esihistorian aikana käytetty esineiden valmistukseen. Kirjoittaja on löytänyt ja kuvannut kirjassa historiallisen ajan masuunikuonaa kummankin tutkimuspaikan kylästä.

Suomessa painetussa kirjassa on 205 sivua, josta tekstisivuja 75, loput taulukoita ja kuvia, joita on 182 numeroitua, muutamat moniosaisia. Kuvat ovat pääasiassa värillisiä. Kirjassa on englanninkielinen tiivistelmä.