Tainan kertomus käsittelee elämää, joka pakotettiin lapselle vastoin hänen tahtoaan. Kuusivuotiaana hänet pakotettiin vaihtamaan maata ja kieltä. Hän kadottaa perheensä Suomessa ja pakotetaan elämään kahden aikuisen kanssa Ruotsissa, aikuisten joita hän ei itse koskaan olisi kutsunut ”perheeksi”, jos hänellä olisi vain ollut mahdollisuus valita.

Ruotsalaisten adoptiovanhempien luona Taina joutuu seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi heti ensimmäisistä hetkistä lähtien alkoholisoituneen adoptioisänsä taholta. Tainan adoptioäiti tietää mitä tapahtuu, mutta valitsee hyväksikäytöstä vaikenemisen. Se sijaan hän rankaisee alinomaan Tainaa puhumalla tälle, että tämä on tyhmä, lihava, ruma ja epäonnistunut.

Aikuisena Taina taistelee huonoa itsetuntoaan ja minäkäsitystään vastaan. Juurettomuuden ja vierauden tunne seuraa häntä. Hän pelastaa muita eksyneitä sieluja silloin kun hänen itse asiassa olisi ollut tarpeen pelastaa itse itsensä. Hän ei tajua, kun häntä hyväksikäytetään eikä osaa sanoa ei tuhoaville ihmissuhteille, koska hänen on vaikea asettaa rajoja. Tainan kaipuuta rakkauden ja myönteisen tuen perään käytetään hyväksi yhä useammin vähemmän turhantarkkojen ihmisten taholta, ja alkoholista tulee Tainan keino kestää sietämätöntä olotilaa. Kun hän yrittää saada oikeutta elämälleen ja kokemuksilleen, häntä rangaistaan, tällä kertaa lääkärien ja muiden viranomaisten toimesta.