Sekundakroppa
Anne Roth antaa kasvonsa kilpirauhassairaudelle.
”Elämäni ajanlasku on jakautunut selkeästi aikaan ennen ja jälkeen kilpirauhasleikkausta.” Anne Roth
Anne Rothin selviytymistarina kertoo taistelusta vaikeasti hallittavaa kilpirauhassairautta vastaan. Kirja on matka taudin ensioireis... Lue lisää
Anne Roth antaa kasvonsa kilpirauhassairaudelle.
”Elämäni ajanlasku on jakautunut selkeästi aikaan ennen ja jälkeen kilpirauhasleikkausta.” Anne Roth
Anne Rothin selviytymistarina kertoo taistelusta vaikeasti hallittavaa kilpirauhassairautta vastaan. Kirja on matka taudin ensioireis... Lue lisää
”Elämäni ajanlasku on jakautunut selkeästi aikaan ennen ja jälkeen kilpirauhasleikkausta.” Anne Roth
Anne Rothin selviytymistarina kertoo taistelusta vaikeasti hallittavaa kilpirauhassairautta vastaan. Kirja on matka taudin ensioireista tähän päivään, liki kahden vuosikymmenen ajalta, potilaan näkökulmasta. Anne sairastaa tautia loppuelämänsä.
Anne sai diagnoosin kilpirauhasen liikatoiminnasta vuonna 2002. Yksi alkuvaiheen vaikeimmista oireista oli hikoilu, joka oli niin voimakasta, että hänen hiuksensa jäätyivät pakkasessa. Valtava laihtuminen, sekavuuden tunne ja unettomuus olivat liikatoimintakauden jatkuvia seuralaisia. Helpottava diagnoosi sai kuitenkin aikaan tapahtumaketjun, joka kulki kilpirauhasen totaalipoistoleikkauksen kautta äänihuulihalvaukseen ja erittäin oireiseen kilpirauhasen vajaatoimintaan. Vajaatoiminta näyttäytyi hallitsemattomana lihomisena ilman ruokavaliomuutoksia, jatkuvana väsymyksenä, totaalisena haluttomuutena ja aivosumuna.
Naisena oireiden käsitteleminen oli vaikeaa ja aiheutti myös Annen läheisille surua. Samaan aikaan hän taiteili työelämän kiemuroissa, opiskeli ja tuli äidiksi. Häneltä vei kaksi ja puoli vuotta löytää oikea lääketasapaino, sillä lääkkeiden tehoaminen vaatii malttia. Mutta hän selvisi. Annen tarina on rohkaiseva esimerkki siitä, että kilpirauhassairauden kanssa voi elää. Vieläpä järjissään!
Kirja tarjoaa runsaasti asiatietoa ja vertaistukea kaikille kilpirauhassairauksista kiinnostuneille ja pyrkii samalla parantamaan yhteistyötä perusterveydenhuollon ja potilaan välillä. Potilaan äänen lisäksi kirjassa kuuluu sisätautiopin dosentin, perusterveydenhuollon lääkärin, psykoterapeutin, hyvinvointivalmentajan ja Suomen Kilpirauhasliitto ry:n edustajan ääni. Kirjassa valotetaan myös liitännäissairauksia sekä pohditaan niitä psykologisia vaikutuksia, mitä kilpirauhasen häiriöt voivat potilaalle ja hänen läheisilleen tuoda.
Anne Roth (s. 1975) on oululainen esikoiskirjailija. Hän toimii aktiivisesti vapaaehtoisena kilpirauhaspotilaiden hoidon ja tiedon edistämisen hyväksi. Hän on työskennellyt Suomen Kilpirauhasliitto ry:n kokemuskouluttajana ja vertaistoiminnassa vuodesta 2014.
- Kustantaja / Valmistaja Docendo
- ISBN 9789522916419
- Tuotekoodi 9789522916419
- Alanimike Elämäni kilpirauhaspotilaana
- Kirjoittajat Anne Roth
- Kieli Suomi
- Thema-luokitus Sairaudet ja terveydentilat: pärjääminen
- Ilmestymispäivä 28.02.2019
- Vuosi 2019
- Tuoteryhmä E-kirjat, tieto
- Tuotepääryhmä Ladattavat tuotteet
- Tuotelinja Kirjat
- Avainsanat kokemukset; taudit; kilpirauhanen; psyykkiset vaikutukset; sairastuminen; diagnoosi; oireet; kilpirauhasen liikatoiminta; kilpirauhasen vajaatoiminta; liitännäistaudit
- Kirjastoluokka 59.53
- Sähkökirjan suojaus Digital watermarking
- Tuotemuoto Digitaalinen aineisto ladattava
- Tuotemuodon lisätiedot EPUB; EPUB 2.0.1
Tämä tuote kuuluu tuoteryhmiin
Tuotearvostelut Suomalainen.comissa
Tutustu tuotearvostelujen käytäntöihin ja ehtoihin ennen kuin jätät arvostelun.
Suomalainen.com -verkkokaupassa on mahdollista jättää tuotearvosteluja siellä myynnissä olevista tuotteista. Tuotearvosteluja voivat jättää sekä tuotetta Suomalaisesta Kirjakaupasta ostaneet asiakkaat että muut sivuston käyttäjät. Arvostelijan nimimerkin jälkeinen teksti kertoo, onko kyseessä vahvistettu ostaja vai muu asiakas/sivuston käyttäjä.
-
Vahvistettu ostaja - Kyseinen arvostelu on jätetty käyttämällä tuotteen ostajalle lähetettyä sähköpostilinkkiä. Kyseessä on siis vahvistettu ostaja eli arvostelun jättänyt henkilö on ostanut todennetusti kyseisen tuotteen.
-
Vahvistettu suosittelija - Kyseinen arvostelu on jätetty suomalainen.com -verkkosivustolla. Arvostelijan sähköpostiosoite on vahvistettu, jotta on voitu varmistua siitä, että arvostelun on jättänyt oikea henkilö. Suomalainen.com ei kuitenkaan ole vahvistanut, että kyseinen henkilö on ostanut tuotteen.
- Ei tekstiä nimimerkin jälkeen - Kyseinen arvostelu on jätetty suomalainen.com -verkkosivustolla, mutta arvostelun jättäjän sähköpostiosoitetta ei ole vahvistettu.
Tuotearvostelussa pakollisia tietoja ovat tuotteen pistemäärä (tähdet), otsikko sekä arvosteluteksti. Jos jätät arvostelun sinulle lähetetyn sähköpostilinkin kautta, arvostelu julkaistaan käyttämällä etunimeäsi sekä sukunimen ensimmäistä kirjainta.
Jos jätät arvostelun sivustollamme, voit käyttää arvostelussa myös nimimerkkiä. Arvostelun jättämisen yhteydessä sinulta kysytään sähköpostiosoitetta, jonka avulla vahvistamme, että arvostelun on lähettänyt oikea henkilö, eikä esimerkiksi robotti. Tuotearvostelujen palveluntarjoajana toimii Yotpo. Katso Yotpon tietosuojaseloste.
Arvostelut julkaistaan tuotteen kohdalla automaattisesti ja ne tulevat esiin viiveellä. Suomalainen.com pidättää kuitenkin oikeuden poistaa kommentit, jotka sisältävät epäasiallista, herjaavaa tai halventavaa kieltä, vihapuhetta tai ovat muuten hyvän tavan vastaisia, tai joissa markkinoidaan muiden toimijoiden sivustoja tai tuotteita.
Jättämällä arvostelun annat Suomalaiselle Kirjakaupalle oikeuden käyttää kyseisiä arvosteluja omassa markkinoinnissaan (sekä painettu että digitaalinen) ilman erillistä korvausta. Arvosteluja käytetään myös analysointiin ja markkinoinnin kehittämiseen.
Tuotearvostelun jättäneiden kesken arvotaan säännöllisin väliajoin tuotepalkintoja. Tutustu arvonnan sääntöihin täällä.
Mikäli haluat poistaa jättämäsi tuotearvostelun verkkokaupastamme, pyyntö tästä tulee ohjata asiakaspalveluumme: asiakaspalvelu@suomalainen.com.
Tuotearvostelut eivät ole tarkoitettu asiakasreklamaatioiden tai tilauskyselyjen tekemiseen. Reklamaatiotapauksissa pyydämme ottamaan yhteyttä asiakaspalveluumme: asiakaspalvelu@suomalainen.com.
Jättämällä arvostelun suomalainen.com -verkkokauppaan hyväksyt yllämainitut käytännöt ja ehdot.
Lue lisää tuotearvosteluista.