Klassikoiksi kutsutut teokset ovat kirjallisuuden ikiliikkujia: ne näyttävät suuntaa, haastavat ajattelemaan ja tarjoavat yhä uudelleen uusia tulkintoja. Olipa kyse sitten ikiaikaisista rakkaustarinoista, yhteiskunnallisista kannanotoista tai jännitteisistä ihmiskuvauksista, klassikot kertovat ajasta, jolloin ne on kirjoitettu ja yhtä paljon myös meistä lukijoista.
Jotkut teokset kulkevat mukanamme läpi vuosikymmenten, ne lainataan kirjastosta yhä uudestaan, niistä tehdään elokuvia ja televisiosarjoja ja ne päätyvät joka ikiseen “pakko lukea edes kerran elämässä” -listaan. Mutta mikä niissä oikeasti koukuttaa?
Tässä blogissa otetaan klassikoista turha pönötys pois ja katsotaan, miksi ne ovat edelleen relevantteja ja yllättävänkin moderneja. Jos olet aina ajatellut klassikkojen olevan vaikeita tai liian vakavia, tämä blogi saattaa muuttaa mielesi.
Romanttisten klassikoiden vetovoima ja parhaat teokset, joista aloittaa
Rakkaus on kirjallisuudessa ajaton teema, jota onneksi esiintyy kaikkina aikakausina. Klassikoiden asemaan nousseet rakkaustarinoita käsittelevät romaanit käsittelevät useimmiten jollain tapaa mahdonta rakkautta, joka tuo heti tarinaan kiinnostavaa jännitettä. Kun romanssin tiellä on vaikeuksia, esteitä ja rajoja kuten perheet, yhteiskunta, säännöt, normit tai väärinkäsitykset, lukija pääsee kokemaan vahvoja tunteita: toivoa, jännitystä, iloa ja surua. Tunteet ovat tarinoiden polttoaine.
Monien klassikoiden kirjoitusaikana rakkaus ei ollut yksityinen asia ja avioliiton solmimiseen vaikuttivat yhteiskuntaluokat, sukujen väliset suhteet ja sopimukset, moraaliset ihanteet ja etukäteen tehdyt sopimukset avioliitosta. Nykyajasta käsin normisto ja käytännöt voivat vaikuttaa ahtailta ja jopa ahdistavilta, mutta tarinan perimmäinen kysymys, voittaako rakkaus kaiken, suorastaan liimaa kiinni tarinaan.
Rakkaustarinoiden kautta on myös dokumentoitu arjen ja perheiden historiaa. Naiset ja lapset eivät useinkaan ole olleet niin sanotun suurmieshistorian keskiössä, mutta nimenomaan rakkaustarinat valottavat myös naisten ja lasten asemaa eri aikakausina ja eri yhteiskunnissa.
Harkitse esimerkiksi
Emily Brontë: Humiseva harju
Kun Bennetin perheen teräväkielinen Elizabeth kohtaa ylpeän herra Darcyn 1800‑luvun Englannin tiukkojen sosiaalisten sääntöjen ja perheen paineiden keskellä, vastakkain asettuvat sekä luonteet että ennakkoluulot.
Charlotte Brontë: Kotiopettajattaren romaani
Kahteen leiriin jakautuneessa Veronassa nuoret rakastavaiset saavat kokea vain lyhyen, kiihkeän onnen hetkensä ennen kuin ympäröivä maailma repii heidät erilleen.
Miksi dystopiat puhuttelevat? Klassikot, jotka kertovat vallasta, vapaudesta ja ihmisyydestä
Dystooppista maailmaa, usein tulevaisuutta ja totalitarismia kuvaavat klassikot ovat oma vetovoimainen kirjallisuustyyppinsä. Ne tarjoavat sekä jännitystä että ajateltavaa, koska ne paljastavat vallan ja yhteiskunnan mekanismeja. Dystopioita ja totalitarismia käsittelevät teokset kertovat, mitä tapahtuu kun yksilönvapaus, identiteetti tai ajattelu alistetaan ylhäältä tulevan kontrollin alle. Kirjallisuus on turvallinen tapa tutkia ja pohdiskella pelottavia ilmiöitä.
Vaikka nämä kuvaukset ovat kuviteltua todellisuutta, ne toimivat kuitenkin myös varoituksina siitä, mitä tapahtuu, kun esimerkiksi valta keskittyy tai joitain ihmisryhmiä aletaan järjestelmällisesti alistaa. Maailmanhistoria tarjoaa valitettavasti myös esimerkkejä todellisista tapauksista, joissa kehitys on kulkenut kohti totalitarismia. Kirjallisuus aiheesta pysyy alati tuoreena, koska sen esittämät kysymykset ovat ajattomia.
Harkitse esimerkiksi
Totalitaristisessa valtiossa elävä Winston Smith työskentelee historian väärentäjänä, vaikka alkaa itse epäillä järjestelmää, jossa Isoveli valvoo kaikkea ja uuskieli tekee ajatusrikoksista mahdottomia. Hänen heräämisensä saa lopulta kohtalokkaat seuraukset.
Kepeän sadun muotoon kirjoitettu, totalitarismia satiirisesti pilkkaava romaani kuvaa vallankumousta, joka alkaa eläinten innokkaasta kapinasta isäntäänsä vastaan. Kun sikojen valta kasvaa ja heidän viekkaudestaan tulee ylivoimaista, käy ilmeiseksi, että uusi järjestelmä voi olla yhtä julma kuin entinen.
Tulevaisuuden yhteiskunnassa sivistyneistö on syrjäytetty, kansa pidetään tietämättömänä ja palomiehet polttavat kirjat sekä usein myös niiden omistajat. Kun palomies Guy Montag kohtaa uteliaan Clarissen ja näkee läheltä ympäröivän tyhjyyden, hän alkaa salaa lukea kirjoja ja ajautuu väistämättä törmäyskurssille auktoriteettien kanssa.
Tulevaisuuden Gileadissa hedelmälliset naiset on alistettu pelkiksi synnyttäjiksi, lukeminen ja kirjoittaminen on kielletty ja jokainen askel on tarkkaan valvottu. Silti järjestelmän sisällä alkaa hiljalleen versoa kapina, joka koskettaa naisia kaikissa kasteissa.
Sodan varjoista syntyneet tarinat ovat klassikoita, jotka koskettavat sukupolvia
Sota on äärimmäistä aikaa ja siitä kirjoitettu kirjallisuus osuu ihmisessä hyvin syvälle.
Sodassa kaikki turha karisee pois. Ihmisen vahvuus, heikkous, pelko, rohkeus ja moraali näyttäytyvät tietyllä tavalla paljon puhtaammin kuin tavallisina aikoina, jolloin elämässä voidaan keskittyä myös muuhun kuin selviämiseen ja murehtimiseen. Kirjallisuus pystyy kuvaamaan tätä ristiriitaista inhimillisyyttä tavalla, joka jää mieleen ja koskettaa. Toisaalta kirjallisuus voi myös osoittaa, että sodankin aikana on myös rakkautta, iloa ja tavallisia asioita. Hyvät sotakirjat eivät keskitykään vain taisteluihin, vaan tunteisiin, psyykkisiin haavoihin ja selviytymiseen.
Sotakirjallisuus kertoo tapahtumista, jotka ovat vaikuttaneet jopa miljoonien ihmisten elämään. Kun lukija ymmärtää yksittäisen ihmisen tarinan, hän ymmärtää paremmin myös historiaa. Sotaklassikoilla onkin usein myös kulttuurista ja historiallista arvoa: ne avaavat oven aikaan ja todellisuuteen, jota ei voi kokea itse.
Harkitse esimerkiksi
Leo Tolstoi: Sota ja rauha
Laaja ja moniääninen kuvaus eri sukujen kohtaloista 1800‑luvun Venäjällä Napoleonin sotien myllerryksessä. Tunteiden voimakkuus, taistelujen intensiivisyys ja filosofinen pohdinta tekevät romaanista ajattoman mestariteoksen.
Väinö Linna: Tuntematon sotilas
Suomalaissotilaiden sotakuvaus hyökkäysvaiheen kautta jumiutuneeseen asemasotaan sekä koko jatkosodan katkeraan loppuun. Erilaiset miehet eri puolilta Suomea puhaltavat yhteen hiileen, mutta toisaalta joutuvat myös keskenään vastakkain.
Günter Grass: Peltirumpu
Oskar Matzerath päättää kolmivuotiaana lopettaa kasvamisen ja kulkee peltirumpunsa kanssa läpi Euroopan kuohuvien aikojen. Hänen armoton ja läpitunkeva kertomuksensa paljastaa natsiajan ja toisen maailmansodan tekopyhyyden tavalla, joka ei säästä ketään.
Jaroslav Hašek: Kunnon sotamies Švejk maailmansodassa
Ensimmäisen maailmansodan keskelle ajautuva sotamies Švejk kompuroi hyväntuulisena toinen toistaan hulvattomampiin tilanteisiin, mutta ei silti päädy koskaan rintamalle asti. Matkan varrella hän joutuu pöyhkeilevien upseerien, juoppojen pappien ja virkamiesten kiusanteon kohteeksi, mutta lopulta käy selväksi, että juuri hänen salaviisas veijarimaisuutensa vie voiton kaikesta höykytyksestä.
Scifi koukuttaa, koska se näyttää maailman uudella tavalla
Scifi on kirjallisuutta, jossa mielikuvitus saa lentää vapaammin kuin lähes missään muussa kirjallisuuden lajissa. Scifiä lukiessa pääsee aikamatkoille, uusiin sivilisaatioihin ja vaihtoehtoisiin todellisuuksiin sekä pääsee tutustumaan teknologian tuomiin mahdollisuuksiin ja uhkiin. Uudet keksinnöt, tekoäly, avaruusmatkailu ja vaihtoehtoiset yhteiskuntamallit herättävät uteliaisuutta. Kirjailijalla on käytössään hieman enemmän taiteellisia vapauksia, kun kerrontaa ei tarvitse rajoittaa sen mukaan, mikä on mahdollista.
Scifissä kerronta tarttuu samaan aikaan nykyhetkeen ja tulevaisuuteen. Siksi se on sekä viihdettä että filosofiaa ja perimmäisiä kysymyksiä ovat esimerkiksi miten valta, teknologia ja tiede muokkaavat yhteiskuntaa ja miten kehitys ja moraali suhtautuvat toisiinsa. Monet scifiklassikot ovat itse asiassa poliittisia, kantaaottavia ja kriittisiä. Scifi kiehtoo, koska se yhdistää mielikuvituksen, yhteiskunnallisen analyysin ja tunteet tavalla, joka on sekä viihdyttävä että syvällinen. Scifin klassikoiksi nousevat ne teokset, jotka näyttävät meille jotakin olennaista ihmisyydestä.
Harkitse esimerkiksi
Aldous Huxley: Uusi uljas maailma
Tulevaisuuden yhteiskunnassa konekulttuuri ja tiede määräävät ihmiselämän kulun syntymästä kuolemaan, lapset tuotetaan koeputkissa ja jaetaan ennalta määrättyihin luokkiin, jotta järjestelmä pysyisi täydellisessä tasapainossa. Kaikki tyytymättömyys lääkitään soma-nimisellä onnellisuushuumeella. Silti maailmaan jää yksi rajattu alue, villi‑ihmisten reservaatti, jossa elämä, kuolema ja intohimo ovat yhä todellisia ja kyseenalaistavat järjestelmän näennäisen harmonian.
H.G. Wells: Maailmojen sota
Marsilaisten hyökkäys alkaa armottomasti, kun heidän aluksensa syöksevät ilmoille polttosäteitä ja myrkyllistä, mustaa kaasua, ja hirviömäiset olennot sekä tuhoisat taistelukoneet ajavat ihmiset paniikin partaalle. Koko planeetan kohtalo riippuu siitä, miten pitkäksi aikaa tämä ylivoimainen uhka voidaan pysäyttää.
Mary Shelley: Frankenstein
1700‑luvulla geneveläinen Victor Frankenstein luo elävän, mutta hallitsemattoman olennon, jonka yksinäisyys ja torjutuksi tuleminen muuttavat sen kostonhaluiseksi.
Teos kuvaa terävästi ihmistä, jonka horjumaton usko tieteeseen ja omaan osaamiseensa ei lopulta johdatakaan kohti parempaa tulevaisuutta.
Seikkailuromaaneissa ja sankareissa on ajatonta vetovoimaa
Seikkailuromaanit ovat kirjallisuuden ikisuosikkeja, koska ne vetoavat johonkin hyvin perustavanlaatuiseen ihmisessä: haluun ylittää rajoja, tutkia tuntematonta ja nähdä, mihin asti rohkeus kantaa. Jo varhaisesta kirjallisuudesta lähtien seikkailu on ollut tapa kertoa sankaruudesta ja selviytymisestä. Vaikka seikkailuromaanit näyttävät ensisilmäyksellä vauhdilta ja vaaroilta, pinnan alla ne käsittelevät samoja suuria teemoja kuin monet muutkin klassikot: vapautta ja vastuuta, selviytymistä, oikeudenmukaisuutta ja hyvän ja pahan taistelua.
Seikkailuromaanien juoni rakentuu yleensä liikkeelle: matkalle lähtemiseen, uuteen ympäristöön astumiseen, konfliktien ja haasteiden kohtaamiseen. Reipas dynamiikka tekee seikkailuista vetäviä myös niille, joita hitaammat tai psykologisemmat tarinat eivät innosta. Tarina etenee, tapahtuu ja yllättää ja lukija pysyy mukana lähes hengästys sykkeessä. Seikkailuromaanissa on usein myös selkeä päämäärä, mikä tekee lukukokemuksesta palkitsevan ja helposti seurattavan. Kerronta on selkeää ja ajatonta, eivätkä tarinat ole sidottuja yhteen genreen, ikäryhmään tai kulttuuriin, vaan puhuttelevat laajalti.
Harkitse esimerkiksi
J.R.R. Tolkien: Taru Sormusten herrasta
Kun hobitti Frodo Reppuli saa käsiinsä Sormusten sormuksen, koko Keski‑Maan kohtalo lepää hänen harteillaan. Sormus on vietävä tuhottavaksi. Hänen tuekseen kootaan yhdeksän hengen seurue eri kansojen edustajista. Vaellus vie heidät halki vaarallisten alueiden, aina Morian kaivoksista haltioiden kuninkaallisiin saleihin.
Jules Verne: Matka Maan keskipisteeseen
Professori Lidenbrock tekee hämmästyttävän löydön ikivanhasta pergamentista, joka väittää tulivuoren kraatterin johtavan Maan keskipisteeseen. Professori lähtee veljenpoikansa uhkarohkealle tutkimusmatkalle, jonka syvyyksissä avautuu kokonaan uusi ja kiehtova maailma.
Daniel Defoe: Robinson Crusoe
Kun 19‑vuotias Robinson Crusoe karkaa merille, hän ei voi aavistaa palaavansa kotiin vasta 35 vuotta myöhemmin, haaksirikon ja autiosaaren eristyksen kautta. Saaren ankarissa oloissa hän selviytyy sitkeydellä ja kekseliäisyydellä, ensin yksin ja myöhemmin Perjantai‑nimisen kumppaninsa kanssa.
Alexandre Dumas: Monte-Criston kreivi
Nuori merimies Edmond Dantès joutuu syyttömänä vuosikausiksi vankilaan, missä häntä kannattelee vain palava halu saada oikeus ja korjata hänelle tehty vääryys. Paettuaan hän omaksuu Monte‑Criston kreivin henkilöllisyyden ja aloittaa huolellisesti suunnitellun kostoretken sekä yrittää voittaa takaisin rakastettunsa, mutta lopulta hän joutuu kohtaamaan sen, että todellinen vapaus löytyy vasta antaessaan menneisyyden vihasta irti.
