Savonia-palkittu Sirpa Kähkönen: “Kirjailijalta vaaditaan epätoivon sietämistä”
Vihreä sali -romaanillaan Savonia-palkinnon voittanut Sirpa Kähkönen alkoi kirjoittaa, koska häntä kiinnosti se, mistä hänen suvussaan niin painokkaasti vaiettiin.
- Miten ja miksi sinusta tuli kirjailija?
Perheessäni ja suvussani arvostettiin lukemista ja kirjoittamista suuresti. Ukkini oli hyvin lahjakas kirjoittaja, joka ei koskaan saanut käydä tarpeeksi kouluja. Suvussa oli politiikkaan ja sotiin liittyviä hiljaisuuksia, haluttomuutta puhua asioista, jotka painoivat kaiken aikaa. Näistä hiljaisuuksista muodostui minulle pysyvän kiinnostuksen kohde ja aloin tutkia, miten suuri historia ja pienten ihmisten elämät kietoutuvat toisiinsa.
- Mistä uusin, Savonia-palkittu romaanisi Vihreä sali kertoo?
Se kertoo nuorten ihmisten kiihkeästä ystävyydestä 1960-luvulla ja 1910-luvulla ja siitä, kuinka sodat ja muut ihmisyhteisöjen kriisit heittävät sukupolvien mittaisia varjoja ihmisten elämään. Se kertoo myös rakkaudesta ja luonnon parantavasta voimasta.
- Mitä kirjoittaminen vaatii?
Keskeneräisyyden ja epätoivon sietämistä. Sitä, että jaksaa uskoa itseensä ja aiheensa merkitykseen. Todella suurta kärsivällisyyttä. Minun kohdallani myös valtavaa määrää taustatyötä, jonka ei ole tarkoituskaan jäädä teoksen pintaan, vaan jonka pohjalle rakennetaan maailma, joka tuntuu aistimellisesti todelta ja historiallisesti uskottavalta. Suuri onni on myös saada rinnalleen hyvä kustannustoimittaja, jonka kanssa voi kulkea osan matkaa romaanin pitkän tien varrella.
- Mistä kirjoittamisen työvaiheesta pidät eniten ja miksi?
Hauskinta on kirjoittaa silloin, kun romaanin maailma on auki ja tietää jo, että kirja tulee valmistumaan – että kaikki on kohdallaan. Silloin tarvitsee vain kirjoittamalla pysyä tarinan mukana, se kuljettaa itse itseään.
- Entä vähiten?
Raskainta on, kun taustatyö on tehty mutta romaanin maailma ei ole vielä auennut. Sitä joutuu kiertämään kuin linnoitettua kaupunkia, joka ei tahdo avautua. Siinä tulee epätoivo monta kertaa ja epäusko omiin kykyihin. Vaikean vaiheen kautta kuitenkin pääsee sellaiseen tilaan, jossa erilaiset omat rajoitukset ja esteet poistuvat ja tarina aukenee.
- Keräätkö muilta kommentteja tekstiisi sitä työstäessäsi?
En kerää. Ainut lukijani on kustannustoimittaja. Keskustelen hänen kanssaan ennen työhön ryhtymistä. Seuraavan kerran hän tulee lukijaksi, kun romaani on kertaalleen kirjoitettu.
- Ketkä ovat kirjallisia esikuviasi?
Virginia Woolf, Minna Canth, Maria Jotuni, Mihail Bulgakov, Jaan Kross, Eeva Kilpi, Hilary Mantel.
- Mistä kirjastasi itse pidät eniten?
Ei äidiltäkään kysytä, kuka hänen lapsistaan on hänelle rakkain.
- Jos olisit tekstilaji, mikä olisit?
Kansanlaulu.
- Minkä kirjan ottaisit mukaan autiolle saarelle ja miksi?
Seitsemän veljestä. Jos joutuisin autiolle saarelle, olisin epätoivoinen. Veljekset lohduttaisivat minua. Ukkini luki Seitsemää veljestä minulle jo silloin kun olin kahden vanha. Kiven kieli on minulle kuin äidinmaitoa.
