”Pitäkää kiinni, luvassa on hurjaa kyytiä!”
Brasiliassa kasvanut ja Yhdysvalloissa opiskellut Chris Carter työskenteli rikospsykologina ennen kuin trillerikirjailijan ammatti vei mennessään. Hänen luomansa LAPD:n väkivaltarikosyksikön Robert Hunterin selvittämiä rikoksia on saatu seurata maailmalla jo 11 kirjan verran, ja vihdoin sarja on saatu myös Suomeen! Sen kunniaksi Carter kirjoitti suomalaisille lukijoilleen kirjeen.
”TÄMÄ ON ensimmäinen kerta, kun kirjojani julkaistaan Suomessa, ja olen siitä hyvin innoissani. Minua pyydettiin paljastamaan teille, miten kaikki sai alkunsa. Tästä sarjasta ei pitänyt tulla sarjaa eikä minusta pitänyt tulla kirjailijaa. Minäpä kerron koko tarinan:
En ollut ikinä suunnitellut kirjoittavani kirjaa. En ollut ikinä harkinnut uraa kirjoittamisen parissa. Toisin kuin useimmat tuntemani kirjailijat, en käyttänyt aikaani kehitellen mielessäni tarinoita tai henkilöhahmoja, joista haluaisin joku päivä kirjoittaa. Uppouduin kirjojen kirjoittamisen maailmaan vuonna 2007 näkemäni unen ansiosta.
OLEN KÄRSINYT unettomuudesta vuosikausia. Nukahdan yleensä aika nopeasti ja pysyn unessa tunnin tai pari, kunnes herään ensimmäisen kerran. Mutta sen jälkeen seuraa töksähtelevää kyytiä aamuun asti: unta kolmesta vartista tuntiin, hereillä kymmenen minuuttia… tunti unta, taas hereillä… ja niin edelleen. Se on melkoisen piinallinen prosessi, uskokaa pois. Joskus harvoin onnistun pysymään unessa ehkä neljä tai viisi tuntia putkeen, ja yhden tällaisen harvinaisen, unentäyteisen yön aikana näin varsin oudon unen. Pidän sitä outona, sillä uni eteni mielessäni uskottavan tarinan tapaan: siinä oli alku, keskikohta ja loppu.
Uneni ovat yleensä sekamelska hullua kuvastoa, jossa ei ole lainkaan tolkkua, mutta jostain syystä tuona yönä uneksin kokonaisen tarinan. Kun otetaan huomioon, että kirjoitan rikostrillereitä, tässä tulee omituisuus numero yksi: tuona yönä uneksimani tarina ei ollut rikostrilleritarina vaan oikeastaan hyvin kaukana siitä. Omituisuus numero kaksi: aamulla muistin siitä kaiken… ihan koko unen, mitä minulle tapahtuu vain harvoin. Yleensä muistan vain nähneeni taas jonkun hullun unen. Siinä se.
KERROIN UNESTANI silloiselle tyttöystävälleni. Minulta vei kymmenisen minuuttia käydä läpi koko uni, ja ehkä tätä pitäisi kutsua omituisuudeksi numero kolme, mutta tarinani ei kyllästyttänyt häntä vaan päinvastoin – hän piti siitä. En ole enää varma, vitsailiko hän, mutta hän katsoi minuun ja sanoi: ”Tiedätkö mitä, Chris? Sinun pitäisi kirjoittaa tuo tarina muistiin. Se on todella hyvä, erityisesti lopun käänne.”
Omituisuutena numero neljä vastasin hänelle: ”Tiedätkö mitä, niinpä taidan tehdä.” Tämä siis sellaisen ihmisen suusta, jolla ei ollut mitään kirjoittajataustaa. Seuraavana aamuna vastoin kaikkia odotuksia pidin sanani. Istuin koneeni ääreen ja kirjoitin kummallisen tarinani ensimmäisen luvun.
KOSKA AIVONI olivat viimein hereillä, päätin, että sen sijaan että jatkaisin toiseen lukuun, yrittäisin kirjoittaa ensimmäisen luvun myös rikostrilleritarinaan, tai romaaniin, tai mitä nyt sitten olinkaan tekemässä, koska totta puhuen minulla ei ollut aavistustakaan. Minulla ei ollut päässäni rikostrillerin juonta – ei mitään. Kirjoitin vain jotain, mikä voisi toimia hyvin rikostrillerin avauslukuna.
Seuraavana päivänä annoin molemmat luvut tyttöystäväni luettavaksi ja pyysin hänen rehellistä mielipidettään.
”En pidä niinkään dekkareista”, hän sanoi molemmat luvut luettuaan. ”Mutta täytyy myöntää, että rikostrillerisi pätkä on paljon kiinnostavampi kuin se toinen.”
Siinä se sitten oli. Päätös tehtiin juuri sillä hetkellä. Rikostrilleri siitä oli tulossa.
Olin silloin kokoaikatyössä ohjelmistoalan yrityksessä, joten ehdin kirjoittaa vain iltaisin ja välillä viikonloppuisin. Monta kuukautta kirjoitin ilman selkeää juonta mielessäni. Mitä enemmän kirjoitin, sitä enemmän ideoita sain. Yksi luku johti toiseen, joka puolestaan johti toiseen, ja niin edelleen. Kymmenen kuukautta myöhemmin olin kirjoittanut loppuun Krusifiksitappajan.
SIINÄPÄ SE. Näin minusta tuli kirjailija, ja näin tämä sarja todella sai alkunsa: oudosta unesta, jolla ei ollut mitään tekemistä psykologisten trillereiden kanssa. Viisitoista vuotta myöhemmin kirjoitan yhä, ja sarjaani julkaistaan yli kahdessakymmenessä maassa. Elämä on todellakin täynnä yllätyksiä!
Haluaisin vielä kerran toivottaa teidät suomalaiset lukijat tervetulleiksi Robert Hunterin pimeään ja kummalliseen maailmaan. Toivon todella, että nautitte. Pitäkää kiinni – luvassa on hurjaa kyytiä.”
Teksti: Chris Carter
